KARNEVAALITIEDOTE NRO 3

Karnevaaleja kohti mennään pikavauhtia ja nyt kun on saatu passista-ala sekä destaque-paikat täytettyä, siirrymme muihin aloihin. Alojen pukukuvat ilmestyvät koululle sunnuntaina 18.11.

Destaqueina tanssivat tänä vuonna Sari von Flittner, Suvi Sillanpää, Anna-Mari Andersson, Riia Tuisku, Heidi Sarmas, Mari Heikkilä, Merja Kosklin, Milja Holstila, Mariana Heiskanen, Heli Heinonen, Liisa Ranta ja Jenna Julin.

Sunnuntaina 18.11. klo 15-15.30 on koululla uusille harrastajille tarkoitettu infotilaisuus, jossa kerromme, mistä niissä karnevaaleissa nyt kyse onkaan ja mistä tämä kaikki karnevaalihömpötys johtuu. =) Tule kuuntelemaan, tilaisuus ei sido mihinkään, mutta saattaa laukaista kipinän osallistumiseen!

Karnevaaleilla on siis mukana monta erillistä ryhmää eli alaa, joilla kaikilla on oma osa-alueensa karnevaalikulkueen kokoonpanossa. Tänä vuonna kaikki alat saavat oman pienen vastuualueensa lavastevaunujen rakentamisessa. Vastuu on helppo, pääosin leikkaamisesta ja liimaamisesta koostuva tehtävä, joka hoituu nopeasti yhdessä oman ryhmän kanssa. Destaquet ja carnavalescat auttavat ja ohjeistavat. Lapsialoilla ei erillistä vaunuvastuuta ole, mutta lapset ovat tietysti tervetulleita yhteisiin talkoisiin auttamaan.

 

SAMBAKOULUALA JA PRO-ALA

Sambakouluala on ryhmä, joka tanssii karnevaaleilla helppoa koreografiaa. Ala on tarkoitettu kaikille tanssitaidosta tai kokemuksesta riippumatta, pääasia on laulaa biisin mukana ja esiintyä yleisölle. Tähän alaan voivat siis ilmoittautua ihan kaikki, olit sitten aloittanut samban nyt kauden alkaessa tai jo vuosia sitten. Edellytyksenä on vain, että olet koulumme jäsen. Sambakoulualan puku tehdään itse, mutta apua ja neuvoa saa ryhmän pukuvastaavalta koko työstämisen ajan. Tämä ala on helppo väylä lähteä kokemaan karnevaalit ensimmäistä kertaa!

Pro-alaan pääsyvaatimuksena on jatkotason tanssitaito, vahva esiintyminen ja iloinen ja näyttävä olemus. Tänä vuonna proala on vapaan tanssin ala, eli alalaiset bailaavat vapaasti ilman tarkkaa koreografiaa.
Myös pro-alan jäsenet ovat koulumme jäseniä. Pro-alankin puku tehdään itse, ohjatusti toki ja ryhmän sisäisiä tanssitreenejä pidetään kevään kuluessa.

   

 

ILMOITTAUTUMINEN

Ilmoittautuminen karnevaaleille on nyt avautunut! Pyydämmekin kaikkia karnevaaleille osallistuvia täyttämään ilmoittautumiskaavakkeen (myös kutsupaikat sekä passistat ja destaquet). Ilmoittautumisen tarkoituksena on myös kerätä yhteystiedot ja koko karnevaalien osallistujamäärä yhteen paikkaan, joten huolehtithan omalta osaltasi kaavakkeen täyttämisestä.

Ilmoittautumaan pääset TÄSTÄ.
Ilmoittautuminen päättyy 9.12.

 

KARNEVAALIMAKSUT

Kaikki karnevaaleille osallistuvat maksavat osallistumismaksun, joka tänä vuonna on 35 € aikuisilta sekä 20 € lapsilta. Karnevaalimaksulla katetaan kuljetusmaksuja Helsinkiin ja takaisin sekä karnevaalien osallistumismaksu, jonka koulut tilittävät Suomen Sambakoulujen Liitto SSKL:lle.
Lisäksi aloilla on pukumaksu, joka on aikuisilla 35 € ja lapsilla 30 €. Maksulla hankitaan alapukuihin materiaalit. Puvun saa karnevaalien jälkeen itselleen.

Pukutiimiläiset tarvitsevat apuanne!
Karnevaalipukuihin pyritään käyttämään mahdollisimman paljon kierrätysmateriaaleja. Jos kotoasi löytyy näitä ja haluat lahjoittaa ne yhteiseen hyvään, tuo koululla olevaan keräyspisteeseen:

– CD-levyjä
– muovisia pullonkorkkeja (kaikenvärisiä)
– alumiinisia pullonkorkkeja (olutpullon korkkeja)
– johtoja (sinisiä, keltaisia)
– kirkkaita juomapulloja
– alumiinisia tai muovisia putkia/letkuja, haitariputkia
– Skyr-rahkojen kansia (kaikenväriset)

Pienistä pahvilaatikoista kenkälaatikon kokoisiin ja jopa ehkä vähän siitä suurempiin laatikoihin on tarvetta keväällä. Voit alkaa hamstrata niitä kotiisi jo valmiiksi, vaunutalkoissa tullaan näitä tarvitsemaan!

 

AIKATAULU

Helsinki Samba Carnaval 2019 järjestetään kesäkuun 7.-8. päivinä, joista lauantai 8.6. on pää- eli kulkuepäivä. Carioca laittaa perinteisesti myös Turun sambaamaan, harjoituskulkueemme Turun jokirannassa on sunnuntaina 26.5. (päivä varmistuu lähiaikoina).